keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Missä kuljemme kauan?

Kun Keljon koulu vuosi sitten tammikuussa rytäkällä muutti sisäilmaongelmien takia Salmirantaan, meillä täällä kahden koululaisen vanhempien olo oli helpottunut ja hämmentynyt. Sisäilma-altistusta ei halua kukaan. Toisaalta olo oli epätietoinen: mikä Keljon koulun kohtalo on? Kuinka kauan bussirallia kestää? Milloin tietoa saadaan? Onneksi meille luvattiin vastauksia, tosin vasta syksyllä lokakuussa.

Lokakuu tuli, vastauksia ei. Tai tuli epämääräisiä kaavailuja, jotka myöhemmin kumottiin. Moni tilanteeseen turhautunut siirsi jälkikasvunsa muualle. Siirto muihin kouluihin tuntui olleen myös päättäjien ajatuksissa, mutta tulevien eppujen kohtaloksi suunniteltu jako Norssiin ja Tikkaan ei sitten kuitenkaan toteutunut. Päättäjät olivat vihdoin ymmärtäneet, että koulullista oppilaita ei noin vain siirretäkään muualle. Keljon oppilaille ei siis lähikouluissa ole tilaa eikä koulun saneeraukseen saati uuteen kouluun kuulemma ole rahaa. Nyt käynnissä on laajempi kouluverkkoselvitys, joka etsii vastausta siihen, miten kaupungin kaikille alakoululaisille löytyisi pulpetti turvallisen matkan päästä kotoa. Odottelemme tuloksia.

Odotellessamme kaupunki lähestyi allekirjoittaneen kuopusta kirjeellä: edessä on ilmoittautuminen eppuluokalle. Kouluverkkoselvitys tuskin ehtii valmistua, ennen kuin on laitettava rakseja valintaruutuihin. Lienee silkkaa hulluutta ilmoittaa lastaan kouluun, jonka kohtalo on kysymysmerkki. Ekaluokkalaisen päivät pitenevät bussikyytien takia ja lakkautuspäätöstapauksessa edessä on koulun vaihto. Silti aion ilmoittaa kuopuksemme lähikouluun, Keljoon. Miksi ihmeessä?

Viime syksyn vanhempaintoimikunnan tapaamisessa Sirpa-rehtori onnistui välittämään sellaista viestiä, että minunkin kallistumiseni Tikan koulun suuntaan oikeni. Rehtorin mukaan huolimatta epävarmasta tulevaisuudesta ja huolimatta ahtaista tiloista Keljon koulun henkilökunta on käyttänyt voimansa perustehtäväänsä, lasten opettamiseen ja kasvattamiseen. Minun ei ollut vaikea uskoa. Kertaakaan omien koululaisteni kautta Keljon koulusta ei ole välittynyt tappiomielialaa tai luovuttamista. Lasten koulu rullaa: läksyjä tehdään ahkerasti, kotiin kannetaan hienoja kuvataiteen ja käsityön töitä, liikuntatunneilta tullaan posket punaisina. Minulle käy, että piilo-opetuksena tarjoillaan tulevaisuudenuskoa luovuttamisen ja murehtimisen sijaan. Olisinko itse samassa tilanteessa pystynyt samaan? Entä sinä?

Opettajan työtä voi tehdä monella tapaa. Myös koulussa vallitseva henki voi olla monenlainen, esimerkiksi kielteinen ja ongelmakeskeinen tai myönteinen ja ratkaisukeskeinen. Opettajat eivät voi loistavallakaan työpanoksellaan vaikuttaa työpaikkansa kohtaloon. Koulun henkeen sen sijaan voivat, ja Keljon koulussa on valittu ratkaisukeskeinen linja. Työt tehdään myönteisesti perusasioihin keskittyen niin hyvin kuin voidaan. Tulevaisuutta ei ainakaan lasten kuullen murehdita, koska siihen ei voida vaikuttaa. Meillä vanhemmilla sen sijaan on jonkinlaisia keinoja vaikuttaa. Vanhempainneuvosto hyvänä esimerkkinä on tehnyt valtavasti töitä lähikoulumme säilyttämisen eteen, suurkiitos siitä kaikille aktiivijäsenille. Myös me tulevien eppuluokkalaisten vanhemmat voimme ottaa kantaa lähikoulun tarpeellisuuden puolesta ilmoittamalla lapsemme Keljon kouluun.

Väistökoulurakennus ei ehkä ole paras ja kaunein, koulumatka ei ole lyhin ja kätevin, mutta henki on loistava eikä itse opetuksessa ole vikaa. Ainoa jättimäinen vika on siinä, että lähikoulu on siirretty kauas eikä paluusta vanhalle paikalle ole kuin toiveita. Fakta lienee kuitenkin se, että toiveita lähikoulun säilymisestä voi ylläpitää vain niin kauan, kuin kouluun on tulijoita. Ilman oppilaita koululla ei ole tulevaisuutta.

Toivottavasti alueemme lasten koulukysymykseen saadaan hyvä ja harkittu päätös.   Olennaista olisi päästä vastaamaan eppuluokkalaiselle tärkeään otsikon kysymykseen: Missä kuljemme kauan? Kuusi vuotta on pienelle pitkä aika.


 Eija Riippa