Kommentoitavana olevan koulu- ja päiväkotiselvitys linjaa kaupungin
lasten varhaiskasvatus- ja koulupolkua pariksikymmeneksi vuodeksi.
Selvitysluonnos ja sitä edeltäneet keskustelut ovat osoittaneet, että
kaupunkimme mittaa koulujen arvoa yksituumaisesti
kiinteistökustannuksilla ja toimii tässäkin perin häilyväisesti, mitä
osoittaa mm. toiminta Keljon koulun suhteen.
Koulu oli lakkautusuhan
alla jo 2000-luvun alussa. Edellisessä kouluverkkoselvityksessä (2011)
se oli katsottu peruskorjauksen arvoiseksi 2014-2015, mutta pudotettiin
virkamiespäätöksellä investointilistalta. 2013 oppilaat joutuivat
kiireesti väistötiloihin Salmirantaan. 2013 oppilaat joutuivat kiireesti
väistötiloihin Salmirantaan. Ratkaisuksi esitettiin kiinteistöstä
luopumista, oppilasrajojen siirtämistä ja Keljon koululaisten
sijoittumista pääasiassa Normaalikouluun. Tämä ei kuitenkaan onnistunut
ja uusien ekaluokkalaisten kerrottiin sittenkin aloittavan syksyllä 2014
Salmirannan väistötiloissa. Nyt huhu kertoo, että koulutulokkaiden
määrä on pudonnut niin pieneksi, ettei ekaluokkaa tule ja kukaan ei
tunnu tietävän tai kertovan, missä lapset koulunsa syksyllä aloittavat.
Nurinkurista on jo pelkästään se, että koulusta luopumisen pohjana on korjaustarve:
eikö päätöksiä pitäisi tehdä pitkäjänteisesti sen pohjalta, missä koulua
tarvitaan? Keljon koulun oppilasmäärä oli n. 180-200 ennen väistöön
joutumista. Koulu sijaitsee alueella, jonka väkiluku ei ainakaan ole
vähenemässä ja koululle johtavat turvalliset kävelyreitit. Lähimmät
alakoulut ovat usean kilometrin päässä alueilla, joilla oppilaspaikoista
on ja tulee olemaan pulaa. Koulukiinteistöllä on
kulttuurihistoriallista arvoa ja Keski-Suomen museo suosittaa sen
säilyttämistä opetuskäytössä. Koulu on palvellut myös alueen ainoana
harrastus- ja liikuntapaikkana: sen pihasta löytyivät Keljon
kaupunginosan ainoat kiipeilytelineet, koulun jäällä on jokaisena
talvi-iltana luistelijoita ja koululla järjestettiin ennen myös ohjattua
liikuntaa. Suunnitelma tehdä Kilpisen koulusta yhtenäiskoulu vaikuttaa
jo tässä vaiheessa ongelmalliselta: kiinteistön kunto ei ole kehuttava,
yläkoulupaikoista kerrotaan tulevan pulaa ja koulumatka Keljosta ei
etenkään pikkukoululaisille ole turvallinen pitkin Länsi-Päijänteentien
kevyenliikenteen väylää, jolla kiitävät pyöräilijät ja pärisevät mopot.
Kyse ei kuitenkaan ole vain Keljon koulun tilanteesta, vaan laajemmasta
asiasta: siitä, miten suuri nähdään kauniina ja tehokkaana ja pientä ja
paikallista ylenkatsotaan resurssihukkana. Koulujen kohdalla asia ei
suinkaan ole yksiselitteinen. Yleisesti ottaen kustannukset oppilasta
kohti seuraavat U:n muotoista käyrää: pienimmät kouluyksiköt ovat toki
kalliimpia per oppilas ja kustannukset laskevat yksikkökoon kasvaessa
tiettyyn pisteeseen saakka, mutta alkavat nousta sen jälkeen. Todelliset
kustannukset ja säästöt eivät myöskään ole laskettavissa
yksiselitteisesti tilavuokrina, neliöinä ja henkilötyövuosina.
Esimerkiksi Kathleen Cotton (1996) kävi läpi 103 artikkelia ja
tutkimusta jotka liittyivät koulun kokoon ja sen vaikutukseen erilaisiin
mittareihin, kuten oppilaiden suorituksiin, sosiaalisiin ongelmiin,
minäkäsitykseen ja yhteisöllisyyden tunteeseen. Hän toteaa pienempien
kouluyksiköiden olevan suuria parempia tai vähintään tasaveroisia
useimmilla mittareilla. Esimerkiksi sosiaaliset ongelmat ovat
vähäisempiä pienissä kouluissa, mikä merkitsee myös pienempää tuen
tarvetta ja sitä kautta kustannusten pienenemistä. Pienempien
kouluyksiköiden on todettu myös parantavan oppilaiden suoriutumista
koulunkäynnistä. Ei voida siis yksiselitteisesti todeta, että koulukoon
kasvattaminen toisi säästöjä kaupungille edes tässä hetkessä.
Tulevaisuuteen katsottaessa tilanne muuttuu vielä vaikeammaksi hahmottaa. Kasvatuksen
ja oppimisen ammattilaiset tuntevat jo yhteisöön kuulumisen tunteen
merkityksen kasvulle ja kehitykselle. Pitkittäistutkimuksessa, jossa
arvioitiin nuorten terveyttä, todettiin pienemmän koulukoon vaikuttavan
positiivisesti kuulumisen tunteeseen, jolla taas havaittiin olevan
suoria vaikutuksia nuorten terveyteen: se näkyi päihteiden käytön,
väkivallan ja varhaisten seksikokemusten vähäisyytenä (Neely, Nonnemaker
& Blum 2009). Tämäkin amerikkalaistutkimus osoittaa, ettei koulujen
kannattavuutta voi mitata vain sivistystoimen budjetilla. Kun vielä
tiedetään, että koulutukseen satsaaminen on tärkeimpiä investointeja
talouden kasvuun, etenkin aikana, jolloin suuri osa tuotannosta alkaa
olla aineetonta ja perustuu ihmisen henkiseen pääomaan, voi vain
ihmetellä sivistyskaupunki Jyväskylän sokeaa tapaa arvioida säästöjä ja
unohtaa tuotot.
Ongelma on toki Jyväskylää laajempi: lapsiasianvaltuutetun lausunnossa vuodelta
2012 ilmaistaan huoli siitä, että erot oppimistuloksissa ja lasten
terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat kasvussa. Tärkeimpänä pohjana lasten
hyvinvoinnille, joka on myös oppimisen ja motivaation edellytys,
pidetään tukiverkostoa ja perhettä. 180 oppilaan koulussa lapset
tuntevat toisensa yli luokkarajojen ja vanhemmat ovat toisilleen
tuttuja. Yhteisön tiiviys ja voima näkyy ulospäin siinä, miten vanhemmat
ja oppilaat ovat toimineet koulunsa puolesta, mutta yhteisön sisällä se
näkyy vanhempien ja lasten tiiviinä suhteina, yhteisinä
kasvatuskeskusteluina ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja lasten
kasvun tukemiseksi. Tällaisestakin ilmaisesta ja vahvasta
tukiverkostosta kaupunki on valmis luopumaan.
Koulupäätökset ovat poliittisia arvovalintoja, joiden on todettu vaikuttavan myös
talouteen. Ilmastopolitiikassa arvioidaan vaikutuksia kymmenien vuosien
päähän, mutta koulutuksen kehittämisessä katse on lähitulevaisuudessa,
vaikka todelliset vaikutukset kantavat kymmeniä vuosia eteenpäin.
Tulevilta sukupolvilta varastamisen on loputtava, mutta heihin
sijoittamisen tulisi olla itsestäänselvyys.
Ilona L.