Koulusäästöt tuovat kustannuksia ja syövät tulevaisuuden voitot

Kommentoitavana olevan koulu- ja päiväkotiselvitys linjaa kaupungin lasten varhaiskasvatus- ja koulupolkua pariksikymmeneksi vuodeksi. Selvitysluonnos ja sitä edeltäneet keskustelut ovat osoittaneet, että kaupunkimme mittaa koulujen arvoa yksituumaisesti kiinteistökustannuksilla ja toimii tässäkin perin häilyväisesti, mitä osoittaa mm. toiminta Keljon koulun suhteen.

Koulu oli lakkautusuhan alla jo 2000-luvun alussa. Edellisessä kouluverkkoselvityksessä (2011) se oli katsottu peruskorjauksen arvoiseksi 2014-2015, mutta pudotettiin virkamiespäätöksellä investointilistalta. 2013 oppilaat joutuivat kiireesti väistötiloihin Salmirantaan. 2013 oppilaat joutuivat kiireesti väistötiloihin Salmirantaan. Ratkaisuksi esitettiin kiinteistöstä luopumista, oppilasrajojen siirtämistä ja Keljon koululaisten sijoittumista pääasiassa Normaalikouluun. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja uusien ekaluokkalaisten kerrottiin sittenkin aloittavan syksyllä 2014 Salmirannan väistötiloissa. Nyt huhu kertoo, että koulutulokkaiden määrä on pudonnut niin pieneksi, ettei ekaluokkaa tule ja kukaan ei tunnu tietävän tai kertovan, missä lapset koulunsa syksyllä aloittavat.

Nurinkurista on jo pelkästään se, että koulusta luopumisen pohjana on korjaustarve: eikö päätöksiä pitäisi tehdä pitkäjänteisesti sen pohjalta, missä koulua tarvitaan? Keljon koulun oppilasmäärä oli n. 180-200 ennen väistöön joutumista. Koulu sijaitsee alueella, jonka väkiluku ei ainakaan ole vähenemässä ja koululle johtavat turvalliset kävelyreitit. Lähimmät alakoulut ovat usean kilometrin päässä alueilla, joilla oppilaspaikoista on ja tulee olemaan pulaa. Koulukiinteistöllä on kulttuurihistoriallista arvoa ja Keski-Suomen museo suosittaa sen säilyttämistä opetuskäytössä. Koulu on palvellut myös alueen ainoana harrastus- ja liikuntapaikkana: sen pihasta löytyivät Keljon kaupunginosan ainoat kiipeilytelineet, koulun jäällä on jokaisena talvi-iltana luistelijoita ja koululla järjestettiin ennen myös ohjattua liikuntaa. Suunnitelma tehdä Kilpisen koulusta yhtenäiskoulu vaikuttaa jo tässä vaiheessa ongelmalliselta: kiinteistön kunto ei ole kehuttava, yläkoulupaikoista kerrotaan tulevan pulaa ja koulumatka Keljosta ei etenkään pikkukoululaisille ole turvallinen pitkin Länsi-Päijänteentien kevyenliikenteen väylää, jolla kiitävät pyöräilijät ja pärisevät mopot.

Kyse ei kuitenkaan ole vain Keljon koulun tilanteesta, vaan laajemmasta asiasta: siitä, miten suuri nähdään kauniina ja tehokkaana ja pientä ja paikallista ylenkatsotaan resurssihukkana. Koulujen kohdalla asia ei suinkaan ole yksiselitteinen. Yleisesti ottaen kustannukset oppilasta kohti seuraavat U:n muotoista käyrää: pienimmät kouluyksiköt ovat toki kalliimpia per oppilas ja kustannukset laskevat yksikkökoon kasvaessa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta alkavat nousta sen jälkeen. Todelliset kustannukset ja säästöt eivät myöskään ole laskettavissa yksiselitteisesti tilavuokrina, neliöinä ja henkilötyövuosina. Esimerkiksi Kathleen Cotton (1996) kävi läpi 103 artikkelia ja tutkimusta jotka liittyivät koulun kokoon ja sen vaikutukseen erilaisiin mittareihin, kuten oppilaiden suorituksiin, sosiaalisiin ongelmiin, minäkäsitykseen ja yhteisöllisyyden tunteeseen. Hän toteaa pienempien kouluyksiköiden olevan suuria parempia tai vähintään tasaveroisia useimmilla mittareilla. Esimerkiksi sosiaaliset ongelmat ovat vähäisempiä pienissä kouluissa, mikä merkitsee myös pienempää tuen tarvetta ja sitä kautta kustannusten pienenemistä. Pienempien kouluyksiköiden on todettu myös parantavan oppilaiden suoriutumista koulunkäynnistä. Ei voida siis yksiselitteisesti todeta, että koulukoon kasvattaminen toisi säästöjä kaupungille edes tässä hetkessä.

Tulevaisuuteen katsottaessa tilanne muuttuu vielä vaikeammaksi hahmottaa. Kasvatuksen ja oppimisen ammattilaiset tuntevat jo yhteisöön kuulumisen tunteen merkityksen kasvulle ja kehitykselle. Pitkittäistutkimuksessa, jossa arvioitiin nuorten terveyttä, todettiin pienemmän koulukoon vaikuttavan positiivisesti kuulumisen tunteeseen, jolla taas havaittiin olevan suoria vaikutuksia nuorten terveyteen: se näkyi päihteiden käytön, väkivallan ja varhaisten seksikokemusten vähäisyytenä (Neely, Nonnemaker & Blum 2009). Tämäkin amerikkalaistutkimus osoittaa, ettei koulujen kannattavuutta voi mitata vain sivistystoimen budjetilla. Kun vielä tiedetään, että koulutukseen satsaaminen on tärkeimpiä investointeja talouden kasvuun, etenkin aikana, jolloin suuri osa tuotannosta alkaa olla aineetonta ja perustuu ihmisen henkiseen pääomaan, voi vain ihmetellä sivistyskaupunki Jyväskylän sokeaa tapaa arvioida säästöjä ja unohtaa tuotot.

Ongelma on toki Jyväskylää laajempi: lapsiasianvaltuutetun lausunnossa vuodelta 2012 ilmaistaan huoli siitä, että erot oppimistuloksissa ja lasten terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat kasvussa. Tärkeimpänä pohjana lasten hyvinvoinnille, joka on myös oppimisen ja motivaation edellytys, pidetään tukiverkostoa ja perhettä. 180 oppilaan koulussa lapset tuntevat toisensa yli luokkarajojen ja vanhemmat ovat toisilleen tuttuja. Yhteisön tiiviys ja voima näkyy ulospäin siinä, miten vanhemmat ja oppilaat ovat toimineet koulunsa puolesta, mutta yhteisön sisällä se näkyy vanhempien ja lasten tiiviinä suhteina, yhteisinä kasvatuskeskusteluina ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja lasten kasvun tukemiseksi. Tällaisestakin ilmaisesta ja vahvasta tukiverkostosta kaupunki on valmis luopumaan.

Koulupäätökset ovat poliittisia arvovalintoja, joiden on todettu vaikuttavan myös talouteen. Ilmastopolitiikassa arvioidaan vaikutuksia kymmenien vuosien päähän, mutta koulutuksen kehittämisessä katse on lähitulevaisuudessa, vaikka todelliset vaikutukset kantavat kymmeniä vuosia eteenpäin. Tulevilta sukupolvilta varastamisen on loputtava, mutta heihin sijoittamisen tulisi olla itsestäänselvyys.

Ilona L.

Sivistyskaupunki karsii (ja kärsii?)

Tämä mielipidekirjoitus julkaistiin Keskisuomalaisessa 25.2. hieman lyhennettynä. Tässä alkuperäinen teksti.

Mitä seuraa, kun lauma sikariportaan virkamiehiä päästetään kehittämään sivistyskaupungin kouluverkkoa? Tämä on retorinen kysymys. Vastauksen voi kuitenkin luntata kaupungin tuoreesta selvityksestä: euro on koulutuksen ainoa mittari. Jos joku onneton muutti tänne päihdyttyään kaupunkistrategian hunajaisista kuiskauksista ­- aktiivinen sivistyskaupunki, jossa vallitsee sosiaalista oikeudenmukaisuutta toteuttava hyvinvointipolitiikka ja alueellisesti kattava palvelurakenne - kannattanee olla yhteydessä Mainonnan eettiseen neuvostoon.

Siihen nähden että kouluverkon kehittämisen ainoa tarkoitus on kulujen karsiminen, antaa se hämmästyttävän vähän informaatiota kulujen karsiutumisesta. Pöydälle on heitetty 2,5 miljoonan euron summa, joka kouluverkkoa löysentämällä vuosittain säästettäisiin. Luku perustuu siihen, että esim. joku pieni koulu sulkemalla säästettäisiin 100 000 rakennuksen vuokrakuluja ja toinen 100 000 opetuskuluja. Tämä pitäisikin paikkansa, mikäli maa nielisi koulun oppilaineen ja opettajineen.

Luulisi olevan aiheellista kysyä, mitkä on todellinen nettohyöty, kun vuokrat ovat kaupungin sisäisiä ja samalle oppilasmäärälle täytyy kuitenkin järjestää tilat ja opettajat jossain muualla? Tällaisia lukuja ei kuitenkaan ole edes laskettu, vaikka asiasta pitäisi tehdä päätös. Toinen huomattava piirre on riskien hallinnan puute. Keljon koulu on hyvä esimerkki siitä, miten käy kun rakennuksen kunnossapitoa laiminlyödään riittävän kauan. Tämän voi toki nähdä olevan johdonmukaista politiikkaa, koska kaupunki on pyrkinyt lakkauttamaan Keljoa jo vuosien ajan. Aikaisemmin koulu piti kuitenkin säilyttää, koska koulumatka Kilpiseen nähtiin liian vaarallisena. Ilmeisesti matkojen vaarallisuutta arvioikin tuolloin poliisi, nykyään kouluverkkoselvitystä valmistelevat virkamiehet?

Nyt esitetyssä mallissa Keljon oppilaat hajautettaisiin Kilpisen ja Pohjanlammen tuleviin suurkouluihin. Kumpikin rakennus on vanha ja korjauksen tarpeessa. Pohjanlammelle onkin jo peruskorjaus suunnitteilla, ja jokainen Kilpisen koulun nähnyt voi itse arvioida, kuinka todennäköistä on että rakennuksessa voidaan opiskella vuoteen 2025 saakka. 600 oppilasta ei noin vain siirretäkään Salmirantaan. Miten opetus sitten järjestetään ja mitä kustannuksia siitä aiheutuu?

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja perustelee kouluverkon leikkauksia sillä, että tulevilta sukupolvilta varastaminen on lopetettava. Tästä voivat varmasti kaikki olla samaa mieltä. Itse en keksi parempaa keinoa lapsiltamme varastamiseen kuin koulupalveluiden leikkaaminen – vieläpä perusteilla, jotka eivät kestä sen enempää pedagogista kuin taloudellistakaan tarkastelua.

Olli Saarikoski