Koulusäästöt tuovat kustannuksia ja syövät tulevaisuuden voitot

Kommentoitavana olevan koulu- ja päiväkotiselvitys linjaa kaupungin lasten varhaiskasvatus- ja koulupolkua pariksikymmeneksi vuodeksi. Selvitysluonnos ja sitä edeltäneet keskustelut ovat osoittaneet, että kaupunkimme mittaa koulujen arvoa yksituumaisesti kiinteistökustannuksilla ja toimii tässäkin perin häilyväisesti, mitä osoittaa mm. toiminta Keljon koulun suhteen.

Koulu oli lakkautusuhan alla jo 2000-luvun alussa. Edellisessä kouluverkkoselvityksessä (2011) se oli katsottu peruskorjauksen arvoiseksi 2014-2015, mutta pudotettiin virkamiespäätöksellä investointilistalta. 2013 oppilaat joutuivat kiireesti väistötiloihin Salmirantaan. 2013 oppilaat joutuivat kiireesti väistötiloihin Salmirantaan. Ratkaisuksi esitettiin kiinteistöstä luopumista, oppilasrajojen siirtämistä ja Keljon koululaisten sijoittumista pääasiassa Normaalikouluun. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja uusien ekaluokkalaisten kerrottiin sittenkin aloittavan syksyllä 2014 Salmirannan väistötiloissa. Nyt huhu kertoo, että koulutulokkaiden määrä on pudonnut niin pieneksi, ettei ekaluokkaa tule ja kukaan ei tunnu tietävän tai kertovan, missä lapset koulunsa syksyllä aloittavat.

Nurinkurista on jo pelkästään se, että koulusta luopumisen pohjana on korjaustarve: eikö päätöksiä pitäisi tehdä pitkäjänteisesti sen pohjalta, missä koulua tarvitaan? Keljon koulun oppilasmäärä oli n. 180-200 ennen väistöön joutumista. Koulu sijaitsee alueella, jonka väkiluku ei ainakaan ole vähenemässä ja koululle johtavat turvalliset kävelyreitit. Lähimmät alakoulut ovat usean kilometrin päässä alueilla, joilla oppilaspaikoista on ja tulee olemaan pulaa. Koulukiinteistöllä on kulttuurihistoriallista arvoa ja Keski-Suomen museo suosittaa sen säilyttämistä opetuskäytössä. Koulu on palvellut myös alueen ainoana harrastus- ja liikuntapaikkana: sen pihasta löytyivät Keljon kaupunginosan ainoat kiipeilytelineet, koulun jäällä on jokaisena talvi-iltana luistelijoita ja koululla järjestettiin ennen myös ohjattua liikuntaa. Suunnitelma tehdä Kilpisen koulusta yhtenäiskoulu vaikuttaa jo tässä vaiheessa ongelmalliselta: kiinteistön kunto ei ole kehuttava, yläkoulupaikoista kerrotaan tulevan pulaa ja koulumatka Keljosta ei etenkään pikkukoululaisille ole turvallinen pitkin Länsi-Päijänteentien kevyenliikenteen väylää, jolla kiitävät pyöräilijät ja pärisevät mopot.

Kyse ei kuitenkaan ole vain Keljon koulun tilanteesta, vaan laajemmasta asiasta: siitä, miten suuri nähdään kauniina ja tehokkaana ja pientä ja paikallista ylenkatsotaan resurssihukkana. Koulujen kohdalla asia ei suinkaan ole yksiselitteinen. Yleisesti ottaen kustannukset oppilasta kohti seuraavat U:n muotoista käyrää: pienimmät kouluyksiköt ovat toki kalliimpia per oppilas ja kustannukset laskevat yksikkökoon kasvaessa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta alkavat nousta sen jälkeen. Todelliset kustannukset ja säästöt eivät myöskään ole laskettavissa yksiselitteisesti tilavuokrina, neliöinä ja henkilötyövuosina. Esimerkiksi Kathleen Cotton (1996) kävi läpi 103 artikkelia ja tutkimusta jotka liittyivät koulun kokoon ja sen vaikutukseen erilaisiin mittareihin, kuten oppilaiden suorituksiin, sosiaalisiin ongelmiin, minäkäsitykseen ja yhteisöllisyyden tunteeseen. Hän toteaa pienempien kouluyksiköiden olevan suuria parempia tai vähintään tasaveroisia useimmilla mittareilla. Esimerkiksi sosiaaliset ongelmat ovat vähäisempiä pienissä kouluissa, mikä merkitsee myös pienempää tuen tarvetta ja sitä kautta kustannusten pienenemistä. Pienempien kouluyksiköiden on todettu myös parantavan oppilaiden suoriutumista koulunkäynnistä. Ei voida siis yksiselitteisesti todeta, että koulukoon kasvattaminen toisi säästöjä kaupungille edes tässä hetkessä.

Tulevaisuuteen katsottaessa tilanne muuttuu vielä vaikeammaksi hahmottaa. Kasvatuksen ja oppimisen ammattilaiset tuntevat jo yhteisöön kuulumisen tunteen merkityksen kasvulle ja kehitykselle. Pitkittäistutkimuksessa, jossa arvioitiin nuorten terveyttä, todettiin pienemmän koulukoon vaikuttavan positiivisesti kuulumisen tunteeseen, jolla taas havaittiin olevan suoria vaikutuksia nuorten terveyteen: se näkyi päihteiden käytön, väkivallan ja varhaisten seksikokemusten vähäisyytenä (Neely, Nonnemaker & Blum 2009). Tämäkin amerikkalaistutkimus osoittaa, ettei koulujen kannattavuutta voi mitata vain sivistystoimen budjetilla. Kun vielä tiedetään, että koulutukseen satsaaminen on tärkeimpiä investointeja talouden kasvuun, etenkin aikana, jolloin suuri osa tuotannosta alkaa olla aineetonta ja perustuu ihmisen henkiseen pääomaan, voi vain ihmetellä sivistyskaupunki Jyväskylän sokeaa tapaa arvioida säästöjä ja unohtaa tuotot.

Ongelma on toki Jyväskylää laajempi: lapsiasianvaltuutetun lausunnossa vuodelta 2012 ilmaistaan huoli siitä, että erot oppimistuloksissa ja lasten terveydessä ja hyvinvoinnissa ovat kasvussa. Tärkeimpänä pohjana lasten hyvinvoinnille, joka on myös oppimisen ja motivaation edellytys, pidetään tukiverkostoa ja perhettä. 180 oppilaan koulussa lapset tuntevat toisensa yli luokkarajojen ja vanhemmat ovat toisilleen tuttuja. Yhteisön tiiviys ja voima näkyy ulospäin siinä, miten vanhemmat ja oppilaat ovat toimineet koulunsa puolesta, mutta yhteisön sisällä se näkyy vanhempien ja lasten tiiviinä suhteina, yhteisinä kasvatuskeskusteluina ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi ja lasten kasvun tukemiseksi. Tällaisestakin ilmaisesta ja vahvasta tukiverkostosta kaupunki on valmis luopumaan.

Koulupäätökset ovat poliittisia arvovalintoja, joiden on todettu vaikuttavan myös talouteen. Ilmastopolitiikassa arvioidaan vaikutuksia kymmenien vuosien päähän, mutta koulutuksen kehittämisessä katse on lähitulevaisuudessa, vaikka todelliset vaikutukset kantavat kymmeniä vuosia eteenpäin. Tulevilta sukupolvilta varastamisen on loputtava, mutta heihin sijoittamisen tulisi olla itsestäänselvyys.

Ilona L.

Lähikoulu ja inhimillinen mittakaava

Pienet koulut ja koululaiset -blogissa kasvatustieteen emeritaprofessori Eira Korpinen kirjoittaa koulujen monimuotoisuuden turvaamisen puolesta. Kirjoitus liittyy pienten kyläkoulujen säilyttämistä koskevaan keskusteluun, mutta professorin argumentit koskevat koulumaailmaa ja loppujen lopuksi kuntapolitiikkaa yleensäkin. Keljon koulun kysymys koskettaa myös muita kouluja lähistöllä, sillä jos kasvavalta alueelta lakkautetaan koulu, siirtyvät sen 170 oppilasta ilmeisimmin Keltinmäen, Keljonkankaan ja Tikan oppilaiksi. Tekstin lainaukset ovat Korpisen blogitekstistä vuodelta 2010.

Korpinen kirjoittaa useiden kuntien hakevan vain lyhyen tähtäimen säästöjä. Laskentaperusteet saattavat olla virheellisiä ja epäluotettavia ja tuottaa loppujen lopuksi tappioita inhimillisen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman ohetessa.  Pahoinvointi heijastuu ennen pitkää myös talouteen.

Poimitaanpa käytännön esimerkki: kuinka mitata yksittäisen lapsen hyvinvoinnille koituvaa hyötyä siitä, että hän saa kasvaa omaan mittakaavaansa sopivassa koulussa, joka on lapselle sopivan kävelymatkan päässä ja jossa hän tuntee suurimman osan oppilaista? Keljon koulu on kyläkouluihin verrattuna suuri, 170-200 oppilaan koulu, mutta meidän vanhempien ja lasten näkökulmasta se on kuin kyläkoulu: Vanhemmat tuntevat toisensa, lapsilla on kavereita yli luokkarajojen, ja useassa perheessä lapsia löytyy monelta eri luokkatasolta. Syntyy verkostoja ja yhteisö, joka katoaa, jos koulun katoaa. Koulu on alueen sydän.

Korpinen kirjoittaa:

Yhteisöllisyyden merkitystä on vaikea rahassa mitata, mutta se lisää ihmisten hyvinvointia ja on todellista. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että suomalaiset lapset ja nuoret kärsivät muita useammin yksinäisyydestä ja turvattomuudesta."Pikasäästöt" voivat osoittautua jonkin ajan kuluttua kustannuksiksi, sillä koulutus on sijoitus, joka tuottaa tulosta vuosikymmenien kuluessa; se on sijoitus osaamiseen, lasten terveyteen, fyysiseen kuntoon ym.

Kunnan valinnat säästö- ja panostuskohteista kertovat kunnan arvoista ja siitä, millaista kaupungissa on elää. Valintoja on tehtävä, mutta niiden soisi perustuvan pidemmän tähtäimen suunnitteluun ja päättäjien soisi ymmärtävän ihmisten hyvinvointiin panostamisen maksavan itsensä moninkertaisena takaisin.

[Päättäjiltä] edellytetään vahvaa historian tajua, sivistystahtoa ja kokonaisvaltaista ajattelua, mikä tähtää tulevaisuuteen. Kaikkialta tätä ei ole löytynyt, sillä kouluja on lopetettu selvästi enemmän kuin oppilasmäärän väheneminen olisi edellyttänyt. Siksi tarvitsimme selkeää lainsäädännön tukea, ja läpinäkyvyyttä esim. valtionosuuksien laskentaperusteiden määräytymiseen ja niiden käyttöön kunnissa.

Entä syntyykö koulujen lakkauttamisesta säästöjä? Korpisen mukaan ei, sillä näennäinen säästö, joka yksittäisen koulun lakkauttamisella saadaan, maksetaan muualla: kustannukset ovat nousseet v. 2000 - 2004 neljänneksen, kun oppilashuollon menot ovat "räjähtäneet käsiin" ja erityisopetusta on ollut pakko lisätä.

Olemme tekemässä arvovalintoja. Onko viisasta hakea säästöjä pienimpien lasten perusopetuksesta, jonka merkitys on ratkaiseva juuri nyt, kun haetaan uutta suuntaa Suomen tulevaisuudelle? Ilmasto- ja energiapolitiikassa tähtäin on 40 vuoden päässä; koulutuksen kehittämisessä sen tulee olla vieläkin kauempana. Juuri nyt koulutuspolitiikka on tärkeintä tulevaisuuspolitiikkaa.