Lähikoulu ja inhimillinen mittakaava

Pienet koulut ja koululaiset -blogissa kasvatustieteen emeritaprofessori Eira Korpinen kirjoittaa koulujen monimuotoisuuden turvaamisen puolesta. Kirjoitus liittyy pienten kyläkoulujen säilyttämistä koskevaan keskusteluun, mutta professorin argumentit koskevat koulumaailmaa ja loppujen lopuksi kuntapolitiikkaa yleensäkin. Keljon koulun kysymys koskettaa myös muita kouluja lähistöllä, sillä jos kasvavalta alueelta lakkautetaan koulu, siirtyvät sen 170 oppilasta ilmeisimmin Keltinmäen, Keljonkankaan ja Tikan oppilaiksi. Tekstin lainaukset ovat Korpisen blogitekstistä vuodelta 2010.

Korpinen kirjoittaa useiden kuntien hakevan vain lyhyen tähtäimen säästöjä. Laskentaperusteet saattavat olla virheellisiä ja epäluotettavia ja tuottaa loppujen lopuksi tappioita inhimillisen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman ohetessa.  Pahoinvointi heijastuu ennen pitkää myös talouteen.

Poimitaanpa käytännön esimerkki: kuinka mitata yksittäisen lapsen hyvinvoinnille koituvaa hyötyä siitä, että hän saa kasvaa omaan mittakaavaansa sopivassa koulussa, joka on lapselle sopivan kävelymatkan päässä ja jossa hän tuntee suurimman osan oppilaista? Keljon koulu on kyläkouluihin verrattuna suuri, 170-200 oppilaan koulu, mutta meidän vanhempien ja lasten näkökulmasta se on kuin kyläkoulu: Vanhemmat tuntevat toisensa, lapsilla on kavereita yli luokkarajojen, ja useassa perheessä lapsia löytyy monelta eri luokkatasolta. Syntyy verkostoja ja yhteisö, joka katoaa, jos koulun katoaa. Koulu on alueen sydän.

Korpinen kirjoittaa:

Yhteisöllisyyden merkitystä on vaikea rahassa mitata, mutta se lisää ihmisten hyvinvointia ja on todellista. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että suomalaiset lapset ja nuoret kärsivät muita useammin yksinäisyydestä ja turvattomuudesta."Pikasäästöt" voivat osoittautua jonkin ajan kuluttua kustannuksiksi, sillä koulutus on sijoitus, joka tuottaa tulosta vuosikymmenien kuluessa; se on sijoitus osaamiseen, lasten terveyteen, fyysiseen kuntoon ym.

Kunnan valinnat säästö- ja panostuskohteista kertovat kunnan arvoista ja siitä, millaista kaupungissa on elää. Valintoja on tehtävä, mutta niiden soisi perustuvan pidemmän tähtäimen suunnitteluun ja päättäjien soisi ymmärtävän ihmisten hyvinvointiin panostamisen maksavan itsensä moninkertaisena takaisin.

[Päättäjiltä] edellytetään vahvaa historian tajua, sivistystahtoa ja kokonaisvaltaista ajattelua, mikä tähtää tulevaisuuteen. Kaikkialta tätä ei ole löytynyt, sillä kouluja on lopetettu selvästi enemmän kuin oppilasmäärän väheneminen olisi edellyttänyt. Siksi tarvitsimme selkeää lainsäädännön tukea, ja läpinäkyvyyttä esim. valtionosuuksien laskentaperusteiden määräytymiseen ja niiden käyttöön kunnissa.

Entä syntyykö koulujen lakkauttamisesta säästöjä? Korpisen mukaan ei, sillä näennäinen säästö, joka yksittäisen koulun lakkauttamisella saadaan, maksetaan muualla: kustannukset ovat nousseet v. 2000 - 2004 neljänneksen, kun oppilashuollon menot ovat "räjähtäneet käsiin" ja erityisopetusta on ollut pakko lisätä.

Olemme tekemässä arvovalintoja. Onko viisasta hakea säästöjä pienimpien lasten perusopetuksesta, jonka merkitys on ratkaiseva juuri nyt, kun haetaan uutta suuntaa Suomen tulevaisuudelle? Ilmasto- ja energiapolitiikassa tähtäin on 40 vuoden päässä; koulutuksen kehittämisessä sen tulee olla vieläkin kauempana. Juuri nyt koulutuspolitiikka on tärkeintä tulevaisuuspolitiikkaa.